MEIDÄN TARINAMME
Huonekalumme ovat olleet jo yli 60 vuoden ajan osa suomalaisten arkea ja yhdessäolon hetkiä. Vaikka design ja tuotannon koko ovatkin vuosien saatossa muuttuneet monesti, ovat perusarvomme pysyneet samana. Laatu, toimivuus ja mukavuus ovat huonekalujemme tärkeimpiä ominaisuuksia vielä tänäkin päivänä.
50-LUKU
Elettiin vuotta 1959, kun Ensio ja Annikki Karjalainen päättivät perustaa huonekalufirman. Firman nimeksi valittiin Huonekalutuote Oy ja toiminta aloitettiin vuokratiloissa Lahden Asemantaustassa Selma Toivosen kutomon yläkerrassa. Ensimmäiset työntekijät saatiin myös perhepiiristä, kun mukaan tulivat Ension kaksi veljeä, Risto ja Lauri.
Aluksi sängyt olivat pääartikkeli. Sohvat ja nojatuolit nousivat vasta myöhemmin Huonekalutuotteen myyntivaltiksi. Tyyli oli 50-luvulla vallinneen modernin tyylisuunnan tapaan selkeälinjasta, graafista, siroa ja kevyttä. Huonekalut olivat käsityötaidon näytteitä veistettyineen puuosineen ja pehmusteet olivat perinteiseen tapaan mm. meriheinää.
60-LUKU
Huonekalujen kysyntä kasvoi niin nopeasti, että jo 60-luvun alussa tuotanto siirrettiin Asemantaustasta isompiin tiloihin Lahden Kukkilaan. Vuonna 1966 tilat kävivät jälleen pieneksi, joten omat toimitilat rakennettiin Hollolan Salpakankaalle, jossa kalusteemme valmistetaan vielä tänäkin päivänä.
Huonekalutuotteen kalusteet olivat aikansa edelläkävijöitä. Ensio Karjalainen aloitti yhteistyön alan tunnettujen huippusuunnittelijoiden kanssa jo varhain ja se tuotti niin kaupallista kuin muotoilullistakin menestystä. Tämä menestys käynnisti myös kansainvälistymisen, kun Rolf Nymanin, Perttu Mentulan ja Hiro Kojiman suunnittelemat tuotteet herättivät kiinnostusta aina Ruotsista Yhdysvaltoihin asti. Vuosikymmenen lopussa oltiinkin jo vallattu omaa lattiatilaa niin Kanadasta, Japanista kuin Arabimaistakin.
Kansainvälistymisen myötä Huonekalutuotteen rinnalle tarvittiin myös kansainvälisempi nimi - HT Collection oli syntynyt.
70-LUKU
Muotokieli uusiutui, kun uudet materiaalit, innovaatiot ja valmistustavat valtasivat alaa 70-luvulla. Puurunko sai väistyä, kun Ensio Karjalainen kiinnostui polyuretaanirungon mahdollisuuksista. Hän toimikin uranuurtajana polyuretaanirunkojen valmistustekniikan kehittäjänä ja hankki myös ensimmäisenä Suomessa uretaanikoneet. Uretaanivalumuotit valmistettiin Huonekalutuotteen toisella tehtaalla Vesalassa. Samalla tekniikalla valmistettiin myös tuoleja sekä ruoka- ja sohvapöytiä. Tuotanto oli suurimmillaan 70-luvun puolivälissä, jolloin Huonekalutuote työllisti enimmillään 120 henkilöä.
70-luvulla HT:n nahkakalusteet valloittivat etenkin pohjoismaat. Uudella tekniikalla valmistetut Hannu Karjalaisen suunnittelemat nahkaiset kalusteet menestyivät hyvin ulkomailla. Uusi runko mahdollisti pyöreämmän ja pehmeämmän muotokielen. Aikakauden kysytyimpiä tuotteita olivat 3+2 sohvaryhmät ja kulmasohvat. Värimaailmaa hallitsivat punainen ja musta.
80-LUKU
80-luku oli kasvun aikaa niin maailmanlaajuisesti taloudessa kuin myös HT Collectionin osalta. HT:n kalusteet valtasivat huonekaluliikkeitä ja sisustusmyymälöitä. Myös vienti maailmalle veti ja Pohjoismaat jatkoivat markkinoiden painopisteenä. Tuotteiden suunnittelusta vastasivat Hannu Karjalainen, Asta Karjalainen ja Erkki Myller. Vuonna 1986 Markku Karjalainen aloitti perheyrityksessä, missä vanhemmat veljet Hannu ja Pekka jo työskentelivät.
Maailman muutokset saivat myös tyylin muuttumaan. Juppikulttuuri kukoisti ja koko aikakausi huokui menestyksellisyyden henkeä, mikä näkyi sisustuksen muotokielen selkeytymisenä ja ylellisyyden tavoitteluna. 80-luvulla postmoderni tyyli valtasi alaa ja ulkoinen muoto korostui, kun omaa menestystä haluttiin viestittää myös sisustuksen kautta. Huonekalupuolella tämä tarkoitti tummien värien, kromin sekä kulmikkuuden ja kaarien nousemista sisustuksen trendeihin. Ihmisten materiaalimieltymykset muuttuivat myös 80-luvun aikana, kun nahka sai kankaasta kovan kilpakumppanin huonekalujen verhoilumateriaalina.
90-LUKU
90-luvun alussa elettiin vaikeita aikoja, kun synkkä lama ravisutti koko Suomen huonekaluteollisuutta. Lama jättikin jälkensä koko vuosikymmeneen. HT:llä myrskyisästä vuosikymmenestä selvittiin ehjin nahoin uudistumalla ja tuotekehitykseen panostamalla. Vuonna 1995 Markku Karjalainen siirtyi HT:n johtoon.
90-luvun alkupuolella julkaistu Pinja-tuotesarja oli lama-ajan todellinen valopilkku. Etenkin sarjan lipasto menestyi hyvin paitsi Suomessa, niin myös Japanissa asti. Kangaspäällysteisten kalusteiden voittokulku jatkui ja 90-luvun loppuun tultaessa niiden suosio oli kasvanut selkeästi nahkaisten ohi.
00-LUKU
Vuosituhannen vaihdetta lähestyttäessä ensimmäiset merkit modernismista ja kevyemmästä muotokielestä alkoivat näkyä. Selkeälinjainen skandinaavinen muotokieli kehittyi luoden mukanaan yli vuosikymmenen kestäviä klassikoita. 2000-luvulla syntyi Elle-sohva, josta tuli nopeasti mallistomme kärkituote. Lisäksi 2000-luvun menestystuotteita olivat Move-sohva ja ympäri maailmaa myyty moderni Swing-keinutuoli. Sekä Move-sohva että Swing-keinutuoli on valittu Avotakka-lehden vuoden huonekaluksi, Move vuonna 2002 ja Swing vuonna 2004. Tuotteiden suunnittelusta vastasivat Markku ja Pekka Karjalainen.
2000-luvulla globalisaatio kiihtyi ja tuotanto siirtyi enenevissä määrin ulkomaille. Meille oli kuitenkin tärkeää säilyttää tuotantomme kotimaassa ja ylläpitää suomalaista työtä. Myös ekologisten arvojen merkitys toiminnassamme korostui. Vuosituhannen alku toi mukanaan sohvan käyttöikää lisäävän innovaation, kun kiinteän verhoilun rinnalle lanseerattiin kokonaan irrotettava verhoilu. Irrotettavat, pestävät ja vaihdettavat päälliset osoittautuivat heti onnistuneeksi ja pidetyksi tuoteparannukseksi, sillä ne herättivät paljon kiinnostusta niin ostajien kuin muiden huonekaluvalmistajienkin puolelta.
10-LUKU
Koko 10-luvun ajan HT:n mallisto jatkoi samaa selkeää ja pohjoismaista muotoilua. 10-luvun menestyjiä tuotteissa olivat Como- ja Air-moduulisohvat. 10-luvulla Markku Karjalaisen lisäksi huonekalujen suunnittelusta vastasi myös Markun poika Riku Karjalainen.
Vastuullisuuden ja ekologisuuden merkitys korostui entisestään 10-luvulla. Valmistamme kaikki tuotteemme kestämään aikaa ja elämää, sillä mielestämme pitkäikäinen sohva on ekologinen sohva. Kestävät rakenteet, laadukkaat materiaalit, irrotettavat, pestävät ja vaihdettavat päälliset sekä korkealaatuinen käsityön jälki takaavat sen, että saat tuotteistamme pitkäikäisen kumppanin.
NYT
Vuosituhannen vaihteesta alkaen kiihtynyt globalisaatio ja teollisuuden siirtyminen kehittyville markkinoille ovat tuoneet kotimaiseen huonekaluteollisuuteen suuria muutoksia ja haasteita. Olemme kuitenkin kokeneet tärkeänä jatkaa tuotantoa omalla tehtaallamme Hollolassa. Näin voimme varmistaa tuotantoprosessimme vastuullisuuden ja tuotteidemme korkean laadun sekä ylläpitää suomalaista huonekalu- ja puukäsityön osaamista.
Alkuvuodesta 2020 koronavirus lamaannutti koko maailman. Ihmiset linnoittautuivat koteihinsa, ja tämän myötä kodin viihtyvyyden ja toimivuuden tärkeys korostuivat entisestään. Koronaviruksen vuoksi myös kaupoissa asiointi vähentyi ja kaupankäynti siirtyi yhä enemmän verkkoon - niin myös me. Tuotteemme löydätkin kivijalkamyymälöiden lisäksi myös HT:n ja Iskun verkkokaupoista.