Huonekalujen kysyntä kasvoi siihen tahtiin, että 60-luvun alussa pienet tilat Lahden Asemantaustassa jäivät pian historiaan. Tuotanto siirrettiin isompiin puitteisiin Lahden Kukkilaan, mutta sekään ei riittänyt kauan. Vuonna 1966 tehtiin taas tilaa kasvulle, kun yritys rakensi omat toimitilat Hollolan Salpakankaalle – ja siellä meidän kalusteemme valmistetaan yhä tänäkin päivänä.
Huonekalutuotteen kalusteet olivat edellä aikaansa. Ensio Karjalainen tajusi varhain, että hyvä design on avain menestykseen, ja aloitti yhteistyön alan huippusuunnittelijoiden kanssa. Tämä toi mukanaan paitsi kaupallista menestystä, myös muotoilun huippuhetkiä. Pian saimmekin huomiota jo ulkomaita myöten, kun Rolf Nymanin, Perttu Mentulan ja Hiro Kojiman suunnittelemat tuotteet alkoivat kiinnostaa aina Ruotsista Yhdysvaltoihin asti. 60-luvun lopulla olimme jo vallanneet tilaa Kanadasta, Japanista ja jopa Arabimaista.
Kansainvälinen menestys toi mukanaan myös uuden nimen tarpeen. Näin syntyi HT Collection – nimi, joka vei meidät maailmalle.